Teoksen nimi: Valinta
Kirjoittanut: Kiera Cass
Suomentanut: Laura Haavisto
Ilmestymisvuosi: 2012 (alkuperäinen teos), 2016 (suomennos)
Kustantaja: Pen & Paper
Sivumäärä: 334
Oma suositus: ★★★★★
"Kun kirje saapui postissa, äiti oli haltioissaan. Hän päätti jo etukäteen, että kaikki vaikeutemme hellittäisivät, haihtuisivat ikiajoiksi. Ainoa pikku ongelma hänen suurenmoisessa suunnitelmassaan olin minä. En pitänyt itseäni erityisen tottelemattomana tyttärenä, mutta tässä meni minun rajani." s. 7
Illean kuningasperheen ainut perillinen Prinssi Maxon on tullut siihen ikään, että hänen on aika löytää itselleen puoliso. Ja aivan kuten tulevan kuninkaan puolisot aiemminkin, tullaan hänet myös tällä kertaa valitsemaan Valinnan avulla. Jokaiselle kuningaskunnan perheelle, jossa on sopivan ikäinen tytär lähetetään kirje. Yksi näistä onnekkaista on America, joka ei kuitenkaan ole kovinkaan innoissan tästä mahdollisuudesta. Ennen kuin hän ehtii sanoa mielipiteensä on hänen äitinsä valmis ilmoittamaan tyttärensä mukaan kilpailuun prinssin sydämestä.
Valinta on kilpailu, jossa 35 onnekasta tyttöä kaikkien hakijoiden joukosta valitaan kuningasperheen kotiin ja lopulta yksi heistä on Prinssi Maxonin valittu. American perheelle tämä olisi suuri siunaus, sillä valittujen palatsissa vietetyn ajan heidän perheensä saavat rahallista korvausta. Kuningaskunnan syntymisestä asti Illeassa on vallinnut kastijärjestelmä, joka jakaa kansan alempiin ja korkeampiin virkoihin. American perhe kuuluu viitosiin, jotka ovat taiteilijoita. Heidän elämänsä ei ole aivan kurjimmasta päästä, mutta helppoakaan se ei ole. Kilpailusta saatu rahallinen korvaus tulisikin heille enemmän kuin tarpeen.
"Meidän kastimme oli vain kolmen askelman päässä pohjalta. Olimme taiteilijoita." s. 9
Yksi este tässä kaikessa kuitenkin on, nimittäin America, jonka sydän kuuluu toiselle. Hän nimittäin rakastaa itseään alempaan kastiin kuuluvaa Aspenia. Vaikka tämä rakkaussuhde ei ole hänen tulevaisuutensa kannalta kovinkaan valoisa, on hän päättänyt olla Aspenin rinnalla. Aspen kuitenkin vaatii Americaa osallistumaan, sillä sellaista mahdollisuutta ei saisi hukata. Lopulta America päättää ilmoittautua kilpailuun, ei kuitenkaan Prinssin vaan perheensä ja Aspenin takia.
"Ehkä olin liian optimistinen, ehkä olin vain liian rakastunut, mutta uskoin oikeasti, että mitä tahansa Aspen ja minä vain tahtoisimme riittävästi, se toteutuisi.
"Minusta sinun pitäisi", hän sanoi yhtäkkiä.
"Pitäisi mitä?"
"Osallistua Valintaan. Minusta sinun pitäisi."" s. 27
Täyttäessään ilmoittautumislomaketta America ei voi kuvitellakaan, että hän on yksi kolmestakymmenestäviidestä valitusta. Lopulta hän kuitenkin löytää itsensä palatsin käytäviltä upeaan mekkoon pukeutuneena kamarineitojensa ympäröimänä. Aspen on taakse jäänyttä elämää ja vaikka palatsi tuntuukin kylmältä ja yksinäiseltä, ei hän juuri nyt halua kotiinkaan palata. Sitten hän tapaa Prinssi Maxonin ja sisällä ollut tyhjyyden tunne alkaa helpottaa. Ehkä Valintaan joutuminen ei sittenkään ollut niin kamala asia. Ja ehkä hänen haaveidensa elämä löytyykin jostain aivan muualta kuin hän on itselleen tähän asti uskotellut.
"Tiesin, että en rakastuisi Maxoniin noin vain yhdessä yössä. Tiesin, ettei sydämeni antaisi sellaiseen lupaa. Mutta nyt olin yllättäen tilanteessa, jossa saattaisin kuitenkin haluta sitä." s. 264
Valinta on Kiera Cassin suureen suosioon nousseen Valinta-sarjan avausosa. Se vie lukijan tulevaisuuteen, maailmaan johon kuuluvat kastit, yölliset ulkonaliikkumiskiellot, kapinallisten hyökkäykset ja teknisen kehityksen katoaminen. Meidän nykyisestä maailmastamme ei ole paljoakaan jäljellä ja historia on vaiettu salaisuus, jonka pariin tavallisella kansalaisella ei ole mitään asiaa. Kaiken tämän keskellä elämäänsä elää America, jonka matkaa köyhyyden keskeltä palatsin loisteeseen saamme seurata. Onko hän lopulta valmis aivan uuteen elämään ja ennen kaikkea onko hän valmis avaamaan sydämensä Prinssi Maxonille.
Valinta on aivan ihanaa rakkaushömppää ja ensimmäinen osa loppui nopeasti. Kansien väliin mahtuu paljon juonenkäänteitä, henkilökuvailua ja suhdekiemuroita. America on monella tapaa ihailtava hahmo, mutta samalla hän osoittautuu myös tietyissä tilanteissa hieman ärsyttäväksi. Maxon taas osaa omalla tavallaan hurmata lukijan puolelleen. Kirja sisältää myös joukon muita mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Suosittelenkin siis lämpimästi tarttumaan tähän ihanaan sarjaan, mikäli et ole sitä vielä tehnyt. Tämä on erityisesti kaikille niille, jotka kaipaavat välillä vaaleanpunaisia unelmia ja kepeää romantiikkaa.
Itse olen Valinta-sarjan jo kerran muutama vuosi takaperin aloittanut, mutta se jäi silloin kolmanteen osaan. Nyt olisi tarkoitus vihdoinkin lukea koko sarja loppuun, mukaanlukien neljäs ja viides osa. Ja en malta odottaa, sillä tämä on juuri yhtä ihana ja koukuttava sarja kuin muistinkin.
❤: Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti