perjantai 28. tammikuuta 2022

ELINA BACKMAN: KUN KUNINGAS KUOLEE


Teoksen nimi: Kun kuningas kuolee
Kirjoittanut: Elina Backman 
Ilmestymisvuosi: 2020
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 494
Oma arvio: ★★★★½


"He ovat koskentyttäret. He hiipivät koskella aamuyöllä, kun mustarastaat kujertavat. Kun maa on kostea ja multa kuohkeaa. Sankka usva leijuu tumman veden päällä ja saa kaiken näyttämään taianomaiselta." s.9


Toimittajana työskentelevä Saana on jäänyt juuri työttömäksi. Rankan ja uuvuttavan kevään jälkeen uutinen tulee hänelle kuitenkin helpotuksena. Kesän alkaessa Saana suuntaa tätinsä luo Hartolaan, lapsuuden tuttuihin maisemiin. Tarkoituksena on ottaa rennosti ja kerätä ajatuksia tulevaisuuden suhteen. 

Hartolassa ollessaan Saana saa kuulla kolmenkymmenen vuoden takaisesta tapauksesta, jossa viisitoistavuotias Helena löydettiin kuolleena Tainionvirrasta.  Toimittajan ominaisuudessa hän kiinnostuu tapauksesta heti ja ryhtyy tutkimaan sitä. Onnettomuutena pidetty kuolema, jonka tutkinta on aikoinaan jätetty kesken, saa Saanan miettimään voisiko tässä olla kyse jostain suuremmasta. Lisäksi hänellä on vahva aavistus siitä, että kyläläiset salailevat jotain. 

Samaan aikaan Helsingissä rikosylikomisariona toimiva Jan saa tiiminsä kanssa ratkaistavakseen poikkeuksellisella tavalla toteutetun murhan. Uhri on hukutettu kuivalla maalla ja hänestä löytyy polttomerkki. Tutkinnan edetessä Janin tiimi saa huomata, että Helsingin tapaus on murhaajalle vasta alkua. Kun seuraava ruumis löytyy Hartolasta täsmällään samalla tavalla tapettuna ja merkattuna, alkaa todellinen takaa-ajo. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä murhaaja saattaa iskeä uudelleen koska tahansa. 

Elina Backmanin teos Kun kuningas kuolee on kirjailijan esikoisteos, joka avaa uuden jännittävän dekkarisarjan. Teos on täynnä erilaisia henkilöhahmoja, joiden tarinat kietoutuvat jollain tavalla yhteen. Tarinan keskiössä ovat Saana ja Jan, joiden tiet monen sattuman kautta lopulta kohtaavat. Kerronnallisesti teos avaa tarinaa monen eri henkilön näkökulmasta ja tämän takia välillä on oltava tarkkana, jotta pysyy juonessa mukana. Ajallisesti liikutaan kahdessa eri todellisuudessa. Nykyhetken lisäksi teos tarjoaa katkelmia kesältä 1989, joka jäi Helenan viimeiseksi. Kahden ajan välillä kulkeminen tuo sopivaa jännitettä kirjan etenemiseen. Backman osaa kuvailla teoksessa esiintyviä miljöitä taitavasti. Erityisesti Hartolan kylä, johon suurin osa tapahtumista sijoittuu, tulee lukijalle teoksen aikana tutuksi.  

Tämä esikoisteos on kokonaisuutena miellyttävää luettavaa. En juurikaan lue dekkareita, mutta tämän jälkeen voisin lukea niitä enemmänkin. Välillä juoni olisi voinut edetä hieman nopeammin, mutta kun kirjassa pääsi etenemään alkoi lähestyvä loppuratkaisu kiinnostamaan yhä enemmän. Rikostapausten selvittämisen ohella kirja tarjoaa myös katsauksia päähenkilöiden yksityiselämän koukeroihin. Lisäksi luvassa on myös ripaus romantiikkaa sopivassa määrin. 

"Huolellisesti Helena asetteli ripsen peukalonsa kärkeen, varoi ettei tuuli ehtisi puhaltaa sitä pois, sulki silmänsä ja puhalsi sitten itse. Puhaltaessaan ripseä peukalonkärjeltä ilmaan hän esitti suuren toiveen. Että pian tapahtuisi jotain jännittävää ja tavallisuudesta poikkeavaa." s. 71

❤: Suvi