MICHAEL CRICHTON: AIKAMATKA

 Teoksen nimi: Aikamatka

Kirjoittanut: Michael Crichton

Suomentanut: Kari Salminen

Ilmestymisvuosi: 1999 (suom. 2000)

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 592

Oma suositus: ★★★★☆

"Marek tuijotti kuraisen polun toiselta puolelta Castelgardin kylää hiljaisen hämmästyksen vallassa. Hän oli täällä. Hän oli innoissaan, melkeinpä pyörällä päästään kiihtymyksestä, kun hän ahmi näkymän yksityiskohtia." s. 228

Vanhempansa auto-onnettomuudessa menettänyt Christopher Hughes pääsee historian professorin Edward Johnstonin siipien suojaan sotkettuaan elämänsä naissuhteilla ja opintojensa laiminlyönneillä. Vältettyään häädön Yalesta Chris onnistuu oikaisemaan elämänsä ja valmistuu viiden parhaan joukossa kurssiltaan. Nyt Chris työskentelee professorin apuna Castelgardin ja La Roguen kaupunkien entisöintitöissä Ranskassa.

Professorin lähtiessä tutkimusta rahoittavan suuryrityksen matkaan alkaa kaivausalueella tapahtumaan kummia. Vasta löydetyistä katakombeista löytyy kaksiteholinssi ja pergamentti johon oltiin professorin käsialalla kirjoitettu "Auttakaa minua 4/7/1357". Pian entisöintityömaalle soittaakin edustaja suuryrityksestä ja pyytää neljää opiskelijaa lähtemään välittämättömästi New Mexicoon auttamaan professoria, jonka turvallisuus huolettaa huomattavasti yhtiötä. Matkaan lähteville André Marekille, Kate Ericksonille, David Sternille ja Chris Hughesille selviääkin nopeasti, että professori on matkustanut aikakoneella 1300-luvun Ranskaan eikä ole palannut. Opiskelijoista kolme lähtee etsimään professoria tästä ritarien maailmasta tuodakseen hänet ehjänä takaisin. Pian sinne päästyään he saavatkin huomata, että he eivät suinkaan ole ainoat omasta ajastaan sinne matkustaneet. 

"Marek ja Kate astuivat varovasti alas omista koneistaan ja katsoivat huumantuneen näköisinä ympärilleen. Chris kapusi viimeisenä maahan. Sammaleinen maankamara tuntui joustavalta hänen jalkojen alla. Marek sanoi: »Uskomatonta!» Hän siityi oitis pois koneen luota ja ylitti kuraisen polun luodakseen paremman silmäyksen kaupunkiin. " s. 225

Aikamatka on juonenkäänteitä täynnä oleva kertomus ritarillisuudesta, selviytymisestä ja oman paikkansa löytämisestä. Kirjaan ollaan taitavasti yhdistetty kvanttifysiikkaa, historiaa ja miekkataisteluita. Tarinassa seurataan miten raunioina olevat Castelgard ja La Rogue rakentuvat uudelleen eloiseen ympäristöönsä tapahtumapaikan ja -ajan siirryttyä 1300-luvulle, jossa linnansaleissa syövät ja ilakoitsevat aikansa hurjimmat ritarit.  Jännitystä päästään seuraamaan sekä 1300-luvulta että nykyhetkestä. 

"Tuhatkolmesataaluku oli kadotettu maailma, ja vaarallinen sellainen. Se oli uskonnollinen maailma; useimmat ihmiset kävivät kirkossa ainakin kerran päivässä. Mutta se oli uskomattoman väkivaltainen maailma, missä hyökkäävät armeijat tappoivat kaikki eteensä tulevat, missä naisia ja lapsia hakattiin kuoliaaksi ilman että se oli mitenkään poikkeuksellista, missä raskaana olevilta naisilta kaivettiin sisälmykset ulos huvin vuoksi. Se oli maailma, missä puhuttiin kauniita sanoja ritarillisuuden ihanteista, vaikka samaan aikaan ihmisiä ryöstettiin ja murhattiin valikoimatta." s.213-214

Aikamatka on mielestäni pituudestaan huolimatta melko nopealukuinen teos alun hitaudestaan huolimatta. En ole toisaalta moneenkaan kirjaan vielä törmännyt, jotka olisivat alusta alkaen vieneet mukanaan. Pidemmälle kirjassa päästessä alkaa tarinasta punoutumaan aina vain jännittävämpää ja kiehtovampaa. Juonenkäänteitä on paljon, siis todella paljon, omaan makuuni ehkä jopa hieman liikaa. Itseään toistavat kohtaukset eivät minun lukukokemustani erityisesti haitanneet, mutta joillekkin niitä varmasti riittää kyllästymiseen asti. Pienet latinankieliset lausahdukset tekevät tekstistä mielenkiintoisempaa luettavaa ja lisäävät todenmukaisuutta historiallisessa mielessä.  Loppussa paha saa palkkansa kuten Chrictonin tuotannossa yleensä. Itselleni se tuli kuitenkin melkoisena yllätyksenä, koska en ollut kyseistä hahmoa niin pahana pitänyt. Aikamatkaa voisin suositella historiasta ja science fictionista pitäville. 

Michael Crichton on itselleni ennestään tuttu Jurassic Parkkien kirjoittajana, vaikka harmikseni minun täytyykin myöntää, että en ole itse kirjoihin vielä päässyt käsiksi. Steven Spielbergin ohjaamat Jurassic Park -elokuvat olivat kuitenkin erittäin paljon omaan makuuni, joten kirjat ovat ehdottomasti lukulistallani. 

 ❤: Satu

KATE MORTON: KELLONTEKIJÄN TYTÄR

 Teoksen nimi: Kellontekijän tytär

Kirjoittanut: Kate Morton

Suomentanut: Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen 

Ilmestymisvuosi: 2018, (suom.2019)

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 556

Oma suositus: ★★★★☆

"Edessä levittäytyi luonnonniitty ja sen takana kohosi talo, jossa oli kaksi päätykolmiota ja vaikuttava määrä savupiippuja." s.453

Joenmutkan takana keskellä Englantilaista maaseutumaisemaa seisoo Birchwood Manorin kartano vehreine pihapiireineen. Talo kätkee sisäänsä tarinoita useiden vuosisatojen ajalta toimien niin kotina, kouluna kuin lopulta museona. Kaikkein parhaiten kartano kuitenkin muistetaan kesän 1862 traagisista tapahtumista, joiden todellista totuutta ei ole vieläkään saatu selville. 

Kun joukko nuoria taiteilijoita saapuu viettämään kesää, ei heidän mielissään ole aavistustakaan siitä, miten kaikki tulee päättymään. Kartanon omistava, nuori taiteilija Edward Radcliffe kantaa sisällään salaisuutta.  Salaisuutta, joka saa hänet onnellisemmaksi kuin koskaan, mutta jonka hän samalla tietää särkevän yhden sydämen. Taiteilijan mallina toimiva Lily Millington kätkee salattuja tunteita ja rikkinäistä menneisyyttään, mutta mikä on hänen suhteensa Edwardiin.  Jokin näitä kahta selvästi yhdistää ja sen ovat huomanneet niin Edwardin nuorempi sisar kuin tämän kihlattukin. 

"Edward sanoi, että olin hänen muusansa, hänen kohtalonsa. Ja hän oli minun. Siitä on kauan; se tapahtui eilen." s.10

Kesä 1862 ei kuitenkaan pääty Edwardin suunnittelemalla tavalla, vaan pahimmalla mahdollisella. Hyvin nopeasti etenevillä tapahtumilla sinetöidään useamman ihmisen kohtalo ja kadotetaan suvun kallein aarre. Edwardin suuri rakkaus on poissa, eikä hän edes tiedä mitä tapahtui ja ketä pitäisi uskoa. Kartanon ylle laskeutuu synkkä varjo, eikä sen huoneisiin jää tapahtumien jälkeen kuin yksi yksinäinen kohtalo, joka odottaa, että joku tulisi rikkomaan loputtomalta tuntuvan hiljaisuuden. 

" ... Edward, joka rakasti taloa, alkoi kuljeksia sen käytävillä kuin ansaan joutuneena. Lopulta hän ei kestänyt enää. Hän pakkasi tavaransa ja lähti, enkä kyennyt estämään häntä. Muut seurasivat niin kuin aina. Entä minä? Minulla ei ollut valinnanvaraa. Minä jäin." s.12

Kun vuonna 2017 Elodie, nuori lontoolainen arkistonhoitaja, löytää sattumalta laukun menneisyydestä, heittää se hänen eteensä vuosikymmenien takaisen mysteerin. Kenelle laukku kuului? Kenties taiteilijalle, sillä sen sisältä paljastuva luonnoslehtiö täynnä piirroksia viittaisi siihen. Entä miksi luonnoksissa esiintynyt kartano tuntuu Elodiesta niin tutulta? Mysteeriin liittyy olennaisesti myös kehyksin koristettu valokuva mystisestä naisesta, jolla on selkeästi ollut tärkeä osa taiteilijan elämässä.

Lopulta Elodien mieleen muistuu tarina, jonka on pakko sijoittua luonnoslehtiössä kuvattuun kartanoon. Tarinaa kertoi aikanaan hänen edesmennyt äitinsä, joten hänen suvullaan on oltava jonkinlainen yhteys tuohon paikkaan. Elodien on selvitettävä kartanon sijainti, mikäli se todella on olemassa. Hänellä on pakonomainen tarve saada tietää sukunsa vaietut salaisuudet. Samalla häntä kiehtoo valtavasti totuus taiteilijasta ja tämän valokuvassa esiintyvästä naisesta. 

"Elodie otti valokuvan käteensä. Kuka kuvan nainen oli? Mikä hänen oikea nimensä oli, mitä hänelle oli tapahtunut? Jostain selittämättömästä syystä Elodie tunsi kiihkeää, melkein epätoivoista tarvetta ottaa siitä selvää." s. 151

Kellontekijän tytär on kauniskielisesti rakennettu tarina rakkaudesta, vaietuista salaisuuksista ja mysteeristä, joka pitää lukijan jännityksessään aivan kirjan loppumetreille asti. Teoksessa historia ja nykyhetki vuorottelevat taidokkaalla tavalla luoden ehjän kokonaisuuden. Kaiken keskiössä on Birchwood Manorin kartano ja sen vuosikymmenten aikana vaihtuvat asukkaat,  joista jokaisella on tarina kerrottavanaan. Teoksen useasti vaihtuvat kertojat värittävät tarinaa oman aikakautensa verran, mikä tekee kirjasta mielenkiintoista luettavaa.

Kellontekijän tytär on ensimmäinen kosketukseni Kate Mortonin tuotantoon, ja voin ilokseni todeta, että teos oli yksi mieleenpainuvimpia lukukokemuksiani. Mortonin tapa kirjoittaa on yhtä aikaa kekseliäs, kiehtova ja salaperäinen. Kaikkine yksityiskohtineen, kuten kiehtovine henkilöhahmoineen sekä yllätyksellisine juonenkäänteineen kirja tarjoaa niin jännitystä, sykähdyttäviä hetkiä kuin hämmennystä. Vaikka henkilöhahmoja oli melko runsaasti ja kirjassa hypittiin ajasta toiseen, tarina pysyi omasta mielestäni hyvin koossa. Pienen alkukankeuden jälkeen kirja tempaisi todenteolla mukaansa ja loppua kohden jännitys vain kasvoi. Suosittelenkin tätä kirjaa erityisesti historiallisista romaaneista, arvoituksista ja katkeransuloisista rakkaustarinoista kiinnostuneille.

"Aika kuluu toisin, kun olen talossa yksin, sillä minulla ei ole mitään keinoa pitää lukua vuosista. Tiedän, että aurinko nousee ja laskee ja että kuu tulee esiin vuorollaan, mutta en enää tunne ajan kulumista.  Mennyt, nykyinen ja tuleva ovat merkityksettömiä; olen ajan tuolla puolen .Täällä ja tuolla, tuolla ja täällä yhtaikaa." s. 76´

Seuraavaksi Mortonin tuotannosta lukujonossa on Hylätty puutarha, jonka suhteen odotukseni ovat tämän teoksen myötä melko korkealla. Toivottavasti se tarjoaisi yhtä paljon kiehtovaa luettavaa kuin Kellontekijän tytär.

❤: Suvi